Joulu tuo mieleni lapsuuden tunnelukija

Kohta on joulu. Se on rauhan ja rakkauden aika. Ainakin pitäisi olla. Entä jos joulu onkin Joelkin se pahin aika? Joulu tuo mielen ahdistavia muistoja. Pelkästään joululaulujen kuuleminen alkoi ahdista. Miloin tämä alkoi? Joskus pienenä rakastin kaikkea joulun liittyvää. Oli kiva koristella joulukuusta, tehdä pipareita ja joulutoruja. Kunnes sain kuula jatkuvasti etten tehnyt perheeni mielestä mitään oikein. Tein mitä tahansa. Jos jokin meni pielen, tai jos joku suuttui jostain. Se kaikki oli jotenkin syytäni. Perheeni hauki minua. Sä olet tyhmä etkä tajua ja osa mitään. Puhut ihan outoja tai tyhmiä. Suun olisi parempi olla hiljaa ja väittivät sitä sitten viisiksi. Vuosien saatossa muutuin oman perheeni seurassa epävarmaksi. En tiennyt oliko omat tunteeni ja ajatukset totta. Jos keroin niistä perihelle, miten tunsin. Sanoivat että valehtelin eikä asia ollut noin. Aloin epäilemän oma mielenterveyttäni sekä arviointikykyäni. Mieleni tuli mutakin. Käsittelen ne myöhemmin, ei ole hyväksi jäätää niitä huomioimatta. Olen tehnyt niin kokko ikäni ja se oli virhe.Enkä voi ostaa perheeni hyväksymistä. Vaikka miten hankkisin lahjoja heille ja auttaisin joulu valmisteluissa. Minulla on tunne etten, kuulu joukon. Se johtuu lapasuden kokemuksista heidän kanssaan. Toivovasti tämä joulu menisi hyvin. Teidän olevani onnekas, kun minulla on epidemian aikana mahdollisuus viettää heidän kanssa joulua. Monella ei ole.